Yhdysvallat on Aku Ankan suhteen ristiriitainen maa. Toisaalta sieltä ovat peräisin ankkamaailman merkittävimmät tekijät Al Taliaferro, Carl Barks ja Don Rosa, toisaalta valtaosa tuotannosta koostuu lapsellisista ja hengettömistä tekeleistä, joista tuoksahtaa Disneyn rahantekokoneet.
Animaation saralla tämä jako pätee myös: 1930–1950-lukujen ankkapätkikset ovat arvostettuja klassikoita, joista heijastuu ”se oikea ankkatunnelma”. Loput tekeleet edustavat sitä perinteistä Disney-kamaa, ”koko perheen viihdettä”, josta on turha etsiä syvällisempää sisältöä. 1980-luvun lopulla valmistui ankkamaailmaan sijoittuva animaatiosarja, DuckTales, kotimaisittain tietysti Ankronikka. Kumman luokan edustaja tämä on – sitä puin nyt lyhyesti.
Sarjan lähtökohta on lupaava: tarinoita, jotka perustuvat itsensä Carl Barksin teoksiin – kukapa ei haluaisi nähdä ikimuistoisia kohtauksia elävöitettyinä ruudun takana. Animaatio on taattua Disney-tasoa, ääninäyttelijät alansa huippuja (suomalaiset vastineetkaan eivät tässä joukossa häpeä, ja kerrankin niitä on mukana paljon) ja lisäksi remmissä on mukana kunnianhimoinen säveltäjä Ron Jones sovittamassa amerikkalaisen animaatiomusiikin standardit uuteen uskoon. Tästä ainoa suunta on alaspäin, ja sinne mennäänkin rytinällä. Mielestäni sarjassa on kolme suurta ongelmaa:
- Disney-maailman dynaamisin henkilö, Aku Ankka, jätettiin pois sarjasta, hahmon alkuperäisen ääninäyttelijän kuoleman takia. Siitä huolimatta Aku on mukana muutamassa jaksossa, joten miksi hahmoa ei voitu käyttää enemmän?
- Sarjaan sisällytettiin monia uusia hahmoja, joille olisi ollut jo olemassa oleva vastine, moni jopa suoraan Barksin käsistä. Heimo Huima toimii Akun korvikkeena, Selma Taateli taas Mummo Ankan, ja Tepa Leenan, Liinun ja Tiinun. Kuusi pikkuankkaa olisi kuitenkin ollut vähän liikaa, joten Tepa voitaneen antaa anteeksi, kuin myös Roopen hovimestari Ankenström, sillä Barksilla ei ollut vakiintunutta hovimestarihahmoa, ja Juuso on tuoreempi, italialainen tuotos.
- Sarjan suurin ongelma, eli Disney-tuotteille tyypillinen syvällisyyden puute, mikä ilmenee varsinkin Carl Barksin tarinoihin perustuvissa jaksoissa – herra Barks kun ei tanssinutkaan Disneyn pillien tahtiin. Mainio esimerkki on jakso Mikroankat avaruudesta: mihin katosivat alkuperäisen sarjakuvan skeptikkoyhdistys ja miljardin markan metsästys? Kun nämä leikattiin pois, katosi myös yksi ankkasarjakuvien haastavimmista ja puhuttelevimmista loppuratkaisuista. Tuloksena koko jakso taantuu pelkäksi Kulti, kutistin kakarat -parodiaksi (kyseinen elokuvahan ilmestyi samoihin aikoihin Disneyltä). Jos leikkausten syynä oli jakson aikaraja, ehkä koko formaatissa on tällöin jokin pielessä.
Sarjasta on myös tehty uudempi versio, jota ikävä kyllä vaivaavat täysin samat ongelmat, vaikka Akulla onkin siinä suurempi rooli. Ei siis liene epäilystä kumpaan luokkaan sijoitan Ankronikan. Fanaattisimpien ankkafanien täytynee jatkossakin tyytyä vuosikymmenten takaisiin pätkiksiin. Erittäin harmillista, sillä ankkamaailmasta saisi aikaan vaikka kuinka mahtipontisen ja kunnianhimoisen sarjan, varsinkin jos siihen mahdutettaisiin Barks–Rosa-jatkumo.
