Tomb Raider I
Ei sisällä juonipaljastuksia.
Tarkastelussa Lara Croftin viattomat ensiaskeleet ennen muodokkaan arkeologiseikkailijattaren maailmanmaineeseen kohoamista.
Lara Croft löytämässä Scionin palasen
Tomb Raider: Featuring Lara Croft julkaistiin vuonna 1996 PlayStation ja Sega Saturn -pelikonsoleille sekä PC:lle. Core Designin vallankumouksellinen 3D-toimintaseikkailu päätähtenään Toby Gardin suunnittelema aristokraattitaustainen seikkailija Lara Croft valloitti heti videopelimaailman ja sai näyttävän jalansijan myös sen ulkopuolelta. Sarjasta ja sen tähdestä muodostui huippukaupallinen tuotemerkki, minkä myötä molemmat saivat myös paljon lokaa niskaansa. Palataan kuitenkin megasarjan juurille sen ensimmäiseen osaan jolloin mediasirkusta vasta pystytettiin.
Pelin tarina on ytimekäs: salaperäisen Jaqueline Natlan palkkaamana Lara lähtee metsästämään myyttisiä Scionin palasia halki Perun, Kreikan ja Egyptin. Tarinaan kietoutuu tarujen Atlantis, jossa se myös saa näyttävän päätöksen. Pelin tarinaan liittyen on hyvä muistaa, että Core Designin alkuperäisessä taustatarinassa Lara jätti yläluokkalaiselämän omasta tahdostaan, ei sen vuoksi, että hänestä tuli orpo kuten sarjan myöhempien osien pelintekijät sekä elokuvat väittävät.
Toimintapeliksi Laran ensimmäiset seikkailut sisältävät yllättävän vähän toimintaa eli myöhemmistä osista tuttua räiskimistä ja juoksukohtauksia, vaan pelin pääpaino on etenemisreittien löytämisessä, mihin pitkissä ja monimutkaisissa kentissä kuluu reippaasti aikaa. Pelin pulmat perustuvat lähinnä ovia sieltä sun täältä avaavien painikkeiden löytämiseen sekä laatikoiden raahaamiseen, joista jälkimmäinen rasittavuudeltaan lähinnä venyttää pelin pituutta. Pitkää pinnaa vaativa pelin luonne on kuitenkin rohkea veto ja pelin saaman suuren yleisön kannalta yllättävää.
Vihollisia on kuitenkin ripoteltu sinne tänne adrenaliinia nostamaan tasaisin väliajoin. Sarjan myöhempien osien ihmisvihollisten sijaan sen esikoinen sisältää lähinnä eläimiä ja yliluonnollisia olioita, joiden juoksentelua ympäriinsä pää kolmantena jalkana voi jopa ymmärtää. Viholliset hoidetaan automaattisella tähtäyksellä, jolloin Laran akrobaattiset taidot pääsevät kunnolla esille. Automaattitähtäyksen myötä taistelut perustuvatkin lähinnä vihollisten väistelyyn mitä huimimmilla väistöillä, volteilla ja loikilla. Kuuluisien tuplapistoolien lisäksi Laran arsenaaliin kuuluu myös muutamia erikoisaseita, mikä kevyesti lisää taktikointia taisteluissa.
Pelin poikkeuksellisuutta action-maailmassa edesauttavat sen rauhalliset, jopa viattomalta kuulostavat musiikit, jotka ovat vastalause nykyiselle toimintaviihdemusiikille. Pelin audioanti ja sen edelleen varsin vaikuttava kenttäsuunnittelu takaavat, että pelaajan verkkokalvoille ja kuuloelimiin tallentuu monta ikimuistoista kohtausta.
Ikävästi peliä vainoaa sen itseään toistava luonne rajoittuneista pelimekaniikoista aiheutuen, jolloin sitä on paras suositella vain pienissä annoksissa. Onneksi Lara Croftin ensiseikkailuja ei kuitenkaan ole pituudella pilattu, ja pelin tunnelma on edelleen kohdallaan. Pelin kymmenen vuotta myöhemmin tehty uusversio, Tomb Raider Anniversary, edustaa lähinnä pelimaailman kehityksen pimeitä puolia, kuten liiallista elokuvamaisuutta, pelaajan kädestä ohjailua, mekanismikikkailuja sekä nykyhollywoodmaista musiikkitarjontaa.
Yhteenvetona alkuperäinen Tomb Raider ei ehkä pelinä ole loistavimmista päästä, mutta diplomaattisesti sanottuna se on eittämättä mielenkiintoinen. Pelin saaman suosion myötä julkisuuskuva vääristi sekä Laran että hänen seikkailujensa olemusta, mikä enenevissä määrin näkyy sarjan myöhemmissä osissa ja oheistuotteissa. Sarjan aloittavan osan poikkeuksellisuus saa sen kuitenkin edelleen pysymään pinnalla, eikä se ansaitse hukkua historian pyörteisiin.
– Zinclair