Left 4 Dead
Ei sisällä juonipaljastuksia.
Vuoden 2008 yllätys moninpelirintamalle Valvelta iskee edelleen kuin miljoona volttia.
Bill, Louis, Francis ja Zoey maailmanlopun keskellä
Tuona pahamaineisena lamavuonna pelikansa odotti pelistudio Valven julkistusta Half-Life 2: Episode 3:sta kuin kuuta nousevaa. Mielenkiintoista olisi ollut nähdä kansan reaktio, kun ulos pullahtikin upouusi, yhteistyöhön keskittynyt moninpeliräiskintä. Valven edelliset moninpelihitit Team Fortress Classic ja Counter-Strike olivat juuriltaan pienten ryhmien vetämiä harrastusprojekteja, jotka Valve oli myöhemmin napannut itselleen. Toisaalta edellisvuonna ilmestynyt Team Fortress 2 oli todistanut, että Valven oma porukka kykenisi kyllä tarjoamaan samaa laatua moninpelirintamalla kuin studion yksinpelisarjatkin. Kauhunsekaisista tunnelmista kajasti siis varmasti toiveikkaitakin odotuksia.
Peli käynnistyy Valven kaikkien aikojen ensimmäisellä välivideolla, ”cut-scenellä”, jonka voi saman tien luokitella yhdeksi parhaimmista videopelien alkuvideoista. Kyseinen videopätkä johdattelee oivasti pelin maailmaan ja hahmoihin, ja mikä parasta, pelin tärkeimmät mekaniikat näytetään tiiviissä ja viihdyttävässä muodossa.
Tiivistettynä Left 4 Deadin tarina kuuluu seuraavanlaisesti: Yhdysvalloissa leviää salaperäinen virus, joka muuttaa tartunnan saaneen verenhimoiseksi pedoksi. Zombimaisuudestaan huolimatta tartunnan saanut "saastunut" kykenee liikkumaan ketterästi ja pelottavan nopeasti. Kaksi viikkoa ensimmäisen tartunnan jälkeen useampi yhdysvaltalainen kaupunki on jo murtunut saastuneiden alle. Neljä toisilleen tuntematonta selviytyjää törmää toisiinsa Fairfieldin kaupungissa, yhteisenä tavoitteenaan paeta sieltä ja nopeasti.
Päävalikko esittelee kolme pelimuotoa: Campaign, Versus ja Survival. Campaign on pelin ydin ja suola, ja siitä uusien pelaajien tulisi myös aloittaa. Lisäosien myötä peli sisältää kokonaisuudessaan kuusi kampanjaa, jotka on jaettu kahdesta viiteen kenttään. Tavoitteena on kaikessa yksinkertaisuudessaan läpäistä kaikki kampanjan kentät hengissä kolmen muun pelaajan tai tekoälytoverin kanssa. Versus-muoto on laajennettu kampanjamuoto, jossa neljän selviytyjän lisäksi neljä pelaajaa pelaa tartunnan saaneiden puolella ”erikoissaastuneilla”, joilla on omat erikoiskykynsä. Survival-muoto on nimensä mukaisesti puhdasta selviytymistä yksittäisellä kartalla niin kauan kuin taito ja tuuri antavat myöten.
Selviytyjien hahmokavalkadi on värikäs: Vietnamin sodan veteraani Bill, lain toiselle puolelle nojaileva moottoripyöräjengiläinen Francis, konttorirotta Louis ja nuori mutta sisukas opiskelijanaikkonen Zoey. Taistelun tiimellyksessä yltiöoptimistisen Louisin ja kaikkea vihaavan Francisin toisilleen heittämät herjat sekä Billin ja Zoeyn varsin herkäksikin kehittyvä isä–tytär-suhde tulevat tutuiksi. Moninpelissä näin perusteellisesti toteutetut hahmot ovat harvinainen saavutus.
Boomer valmistautumassa "merkkaamaan" Billin
Saastuneiden puolella ylivoimasta pitävät huolen perusvaeltajat, jotka kansoittavat kenttiä jokaista nurkkaa myöten. Erikoissaastuneiden joukosta löytyvät Boomer, joka pystyy oksentamaan selviytyjien päälle kutsuen paikalle aimo lauman perussaastuneita, Smoker, joka kielellään pystyy nappaaman selviytyjän pitkänkin matkan päästä ja kuristamaan tämän hengiltä, sekä Hunter, joka voimakkailla jaloillaan pystyy loikkimaan pitkiä matkoja ja iskemään suoraan selviytyjän päälle repien tämän kappaleiksi.
Harvinaisempi erikoissaastunut on Witch, jonka tunnusomainen itku toimii tehokkaana varoitusmerkkinä. Heiveröisestä ulkonäöstään huolimatta Witch nimittäin lamaannuttaa kertaheitolla sitä häirinneen selviytyjän, eli ”noidat” kannattaa kiertää kaukaa. Toinen erikoistapaus on Tank, gorillamainen lihastankki, jonka kaatamiseen vaaditaan kaikilta selviytyjiltä yhteistyötä. Onneksi molempia erikoistapauksia on viljelty kenttiin harvakseltaan, joten meno ei ehdi äityä liian villiksi.
Aika ajoin vaihtelevan kokoinen lauma hyökkää selviytyjien kimppuun, jolloin hyvän puolustusaseman löytäminen on elinehto. Satunnaisten hyökkäysten lisäksi muutamasta kentästä löytyy pakollinen ”crescendo-tapahtuma”, eli selvityjien täytyy pysähtyä vähäksi aikaa odottamaan esimerkiksi hissin laskeutumista alas, minkä aikana saastuneita sataa joka suunnasta. Kaiken kruunaa jokaisen kampanjan viimeisessä kentässä tapahtuva selviytymistaistelu, jonka päätteeksi selviytyjien on kamppailtava laumojen läpi paikalle saapuneelle pelastusajoneuvolle.
Moninpeli ei ole synonyymi yhteistyölle, vaikka joskus niin toivoisikin olevan. Esimerkiksi Counter-Striken ja jopa Team Fortressin tapauksissa soolotaistelijoista ei koskaan ole huutava pula. Toisaalta, varsinkin ensi mainitun suhteen ei yhteistyöhön ole erityisemmin pakottavaa syytä, kunhan vain välttää omien ampumista. Left 4 Deadissa yhteistyö sen sijaan toimii koko pelin selkärankana, mikä ilmenee lähes kaikissa pelimekaniikoissa. Jos Smoker tai Hunter saa otteen selviytyjästä, vain toinen voi pelastaa tämän kuolemalta. Samaten jos kuntopisteet laskevat nollaan, selviytyjä ei suoraan kuole vaan ensin kaatuu lamaantuneena maahan, kunnes vuotaa hiljalleen kuiviin. Tästäkin pinteestä voi selvitä vain toisen selviytyjän avustuksella. Pelin sääntö numero yksi onkin: älä koskaan etene yksin. Lisäksi itseä sekä muita pelaajia voi parantaa lääkintäpakkauksilla ja kipulääkkeillä, ja komentoja sekä kiitoksia voi jakaa hiirivetoisella komentokehällä, joka voittaa kätevyydessä aikaisempien pelien numerosarjoihin perustuvat komennot.
Francis kamppailemassa hengestään Smokerin otteessa
Peliin on luotu elokuvahenkeä kampanjoiden mainosjulisteiden ja valinnaisen film grain -tehosteen muodossa. Lisäksi pelin tapahtumien ohjaajana toimii salaperäinen A. I. Director. Kyseessä on siis tekoälyohjaaja, jonka ansiosta mikään kenttä ei ole koskaan samanlainen tavis- ja erikoissaastuneiden sekä aseiden, tavaroiden ja laumahyökkäysten suhteen. Juuri tämän vuoksi pelin uudelleenpelattavuus onkin huikea, eikä kyllästyminen iske pitkään aikaan.
Erinomainen uudelleenpelattavuus on loistava saavutus huomioon ottaen pelin varsin yksinkertaisen luonteen. Ovia ei voi lukita eikä tavaroita siirrellä, ja muutenkin vuorovaikutus ympäristön kanssa on jätetty vähäiseksi. Aseita on kolmea tasoa pistooleista pumppuhaulikkoon ja siitä metsästys- ja rynnäkkökivääriin, ja aiemmin mainittujen lääkintävälineiden lisäksi kentistä löytyy molotovin koktaileja ja putkipommeja, joilla laumahyökkäykset saa näpäkästi kuriin. Silti tavaravalikoima jää vähän vaisuksi.
Pelin näennäisestä keveydestä huolimatta kampanjoiden läpipeluu kestää keskimäärin tunnin ellei ylikin. Erilaiset saastuneet, ympäristöt ja aseet tarjoavat taktikointivaraa, ja erityisesti korkein vaikeustaso saa hikikarpalot varmasti vierimään kasvoja pitkin, jolloin raskaampaa pelikokemusta tuskin jää kaipaamaan.
Pelin suurimpana heikkoutena on kampanjoiden ja kenttien vähäisyys. Lisäksi Crash Course -lisäosakampanja kahdella ylipitkällä kartallaan on epämiellyttävä kokemus, joten tasokasta pelattavaa löytyy vain viiden kampanjan verran. Tätä puutetta onneksi korjaavat pelaajien tekemät omat kentät, joista löytyy tasokkaita tuotoksia enemmän kuin riittävästi. Maininnan arvoisia ovat Kanadan rajamaille sijoittuva I Hate Mountains, urbaani selviytymiskamppailu Suicide Blitz sekä elokuvaviittauksia viljelevä Night Terror.
Mielipiteitä jakaa myös tekoälyselviytyjien toimivuus. Pelikenttien ympäristöjen monimutkaisuus ja pienten valintojen runsaus huomioon ottaen tekoälytoverit ovat kuitenkin yllättävän onnistuneita, vaikka vaikeimmilla vaikeustasoilla näiden heikkoudet tulevatkin helposti esille.
Tätä arvostelua kirjoittaessani tämä yhteistyöpelien merkkiteos on saavuttanut kunnioitettavan 15 vuoden iän. Pelille on jo ehtinyt ilmestyä jatko-osa, joka tosin on sisällöltään sekä askel eteenpäin että taaksepäin. Yhteistyöpelien määrä on muutenkin lisääntynyt, mutta ensimmäisen Leftiksen napakkuutta ei kukaan muu ole vielä tavoittanut. Valven esikoiset ovat aina olleet kumouksellisia pelirintamalla, eikä Left 4 Dead tee poikkeusta.
– Zinclair