Toisvisio

Uuden ajan lautapelit

Lautapelit ovat mitä erinomaisin harrastus. Osa kansakunnasta kuitenkin elää edelleen siinä uskossa, että lautapelit ovat vain joko lapsille sopivaa ajankuluttamista tai noppa- ja korttituuriin perustuvaa uhkapelaamista. 1990-luvulta lähtien lautapelit ovat kuitenkin läpikäyneet samanlaisen vallankumouksen kuin videopelit, eli niistä on tullut vakavasti otettava harrastus ja jopa ammatti.

Vaikka jo vuosisatoja vanhat shakki, go ja backgammon nauttivat maailmanlaajuista suosiota niiden ajattelua, mielikuvitusta ja taktikointia vaativan luonteen ansiosta, 1900-luvun uudessa lautapeliaallossa suuri osa tuotoksista perustui tuuripainotteiseen nopanheittelyyn halvanoloisilla muovinappuloilla ja paperialustoilla. Nämä kyseenalaiset piirteet ovat selkeästi näkyvissä aallon suurimmissa menestystarinoissa – Monopolissa, Kimblessä ja Afrikan tähdessä. Koska nämä kolme peliä kuuluvat jokaisen viime sadan vuoden aikana eläneen yleissivistykseen, ei ole ihme että lautapelejä on pidetty ja monilta osin edelleen pidetään harmittomana lasten hupina.

Kuitenkin jo 1950-luvun jälkeen lautapelien monimuotoisuus ja -mutkaisuus lähtivät ennenäkemättömään nousuun. Erityiseti amerikkalaista tyyliä edustavat roolipelit ja sotasimulaatiot saivat omalla manterellaan suosiota, joka on jatkunut tähän päivään asti. Eurooppalainen tyyli muotoutui 1980- ja 1990-luvuilla, jolloin pelien pääpainoksi muodostui noppien asemesta täysin taktiikkapitoinen päätäntävalta, tiukka resurssienhallinta ja muista pelaajista lähes riippumaton pasianssipelaaminen. Vuoden 1995 hittiä Catanin uudisasukkaita pidetään nykyaikaisen eurooppalautapelin alustajana, ja se on toiminut usealle peliharrastajalle ponnahduslautana kyseisen harrastuksen pariin.

Nykyisin moni tuoreempi eurooppapeli on korvannut Catanin uudisasukkaat ensimmäisenä harrastajapelinä. Maininnan arvoisia ovat muun muassa 1990-luvun lopun aluevaltauspeli El Grande, 2000-luvun alun laattojenasettelupeli Carcassonne sekä rakentelua ja taloudenhallintaa yhdistelevä Puerto Rico. Vaikka eurooppapeleissä tematiikka on usein vähäistä, pelin aiheen ja mekanismin yhdistäminen on nykyisin yleistynyt ja usein toimivalla lopputuloksella. Vahvan teeman ympärillä toimivia eurooppapelejä ovat esimerkiksi keskiaikaista maataloutta käsittelevä Agricola, kansakunnan kehittymistä käsittelevä Through the Ages, sekä Marsin maanmuokkausta käsittelevä Terraforming Mars. Erikseen on mainittava suomalainen uusi menestystarina, Eclipse, joka on yhdistelmä eurooppalaista ja amerikkalaista tyyliä tiukkojen valintojen, resurssienhallinnan, roolipelielementtien ja noppataistelujen muodossa.

Uuden ajan lautapeleissä tärkessä asemassa on niiden hyvän pelattavuuden lisäksi peliajan sopiva jakaantuminen, eli nykypeleissä odottelua on usein vähän, vaan pelaajat toimivat usein jopa yhtäaikaisesti. Tärkeää on myös se, että suurimmassa osassa uusia pelejä kaikki pelaajat ovat pelissä mukana loppuun asti, usein vieläpä ihan hyvällä mahdollisuudella voittaa, mikä pitää jännityksen yllä koko pelikeston ajan. Pelilaudat ovat yhä useammin tukevia ja kauniita ja sääntökirjat värikkäitä ja selkeitä. Nappulat ovat usein puuta, ja niitä voi olla suorastaan hämmentävä määrä. Parhaimmillaan erilaisia nappuloita ja muita osia voi olla satoja, mutta jos pelin mekaniikka on hyvin toteutettu, nappuloiden kanssa näprääminen voi jäädä yllättävän vaivattomaksi. Suomenkielisten pelien määrä kasvaa, mutta paljon on laatupelejä, jotka on julkaistu vain englanniksi tai saksaksi. Monissa peleissä on tosin hyvin vähän kielitaitoa vaativia osia sääntöjen lisäksi.

Nykyisin lautapelin suunnittelija on toisille yhtä tärkeä kriteeri pelinvalinnassa kuin kirjailija tai elokuvan ohjaaja. Tunnetuimmat suunnittelijat, kuten Reiner Knizia, Wolfgang Kramer ja Klaus Teuber, myyvät pelejä jo nimellään. Pelifirmoista arvostusta nauttivat muun muassa monia laatupelejä julkaissut Hans im Glück, aikuisten laatupeleihin erikoistunut Alea ja englanniksi saksalaispelejä julkaiseva Rio Grande Games.

Lautapelit ovat mitä mainioin keino lisätä yhdessä vietettyä aikaa. Valitsemalla sopivia pelejä pelaaminen ei ole kenellekkään tylsää, ja nykyisin valikoima on päätähuimaavan laaja. Syystä tai toisesta videopelien tavoin lautapelien hyväksyntä arkielämän osaksi etenee verkkaisesti, vaikka niiden hyödyllisyyttä ei kukaan voi kieltää. Tästä huolimatta elämme tällä hetkellä lautapelien kulta-aikaa, jonka loppuminen ei toivottavasti vielä häämötä näköpiirissä.

– Zinclair