Hopeanuoli

Hopeanuolesta videopeli?

Artikkeli ei sisällä juonipaljastuksia.

Videopelit ovat aina olleet lähellä sydäntäni kuin myös Hopeanuoli heti ensi näkemästä lähtien. Ei siis tule yllätyksenä, että näiden kahden yhdistelmä on ollut haaveissani jo monta monituista vuotta. Sarjastahan ei ole olemassa virallista, lisensioitua videopeliä, mutta muutamia epävirallisia pelejä on saatavilla. Yrityksestä huolimatta nämä pelit eivät kuitenkaan tarjoa muutaman minuutin hupia enempää, ja sarjaan perustuvan lisenssipelin toteutuksen mahdollisuus hupenee vuosi vuodelta. Haavettani en ole kuitenkaan vielä haudannut, vaan seuraavaksi vuorossa on muutamia kehittelemiäni ideoita kyseiseksi peliksi.

Tasoloikkapeli?

Hopeanuolesta tasoloikkapeli Leijonakuningasta matkien?

Hopeanuolesta tasoloikkapeli Leijonakuningasta matkien?

Siirtykäämme vuoteen 1986, Hopeanuoli-animaation julkaisuajankohtaan. Japanin videopelimarkkinoita pyörittää Nintendon Famicom-videopelikonsoli jonka länsimainen vastine on Nintendo Entertainment System eli NES. Kyseisen konsolin ylivoimainen valtalaji on tasohyppelyt, eritoten lisensioidut sellaiset. Onkin aina ollut yllättävää, ettei Hopeanuolesta koskaan tehty tämän sorttista peliä, kohdeyleisö kun olisi ollut mitä erinomaisin ja sarjan aihe olisi tarjonnut lisäksi mainiot puitteet.

Oman Hopeanuoli-tasohyppelyn hahmotteluun mielessä ei järin suurta mielikuvitusta tarvitse: Gin pomppimassa luonnonmukaisissa maisemissa vastuksenaan koiria ja karhuja, hyökkäysvaihtoehtoina sarjasta tutut liikkeet. Haastavin osuus lienee lähinnä pelin ulkoasun hahmottaminen mielessä – Famicomin 8-bittinen järjestelmä kun tunnetusti asetti huomattavia graafisia rajoitteita. Tämän vuoksi ainakin itse kuvittelisin kyseisen mielikuvituspelin 16-bittisten konsolien maailmaan. 1990-luvun alun ja puolivälin pelikonsoleiden tehokyky oli jo sitä luokkaa, että hahmot oli mahdollista kaapata lähes suoraan animaatiokalvoilta pelimaailmaan. Erinomainen esimerkki tällaisesta on vuonna 1994 pelikonsoleille sekä tietokoneelle julkaistu The Lion King -lisenssitasohyppely. Ei ole vaikea kuvitella Giniä Simban tilalle, viidakkomaisema vaihdettuna Akitan lumiseen vuoristoon ja savannin eläimet sarjasta tuttuihin vihollisiin.

Strategiapeli?

Yoshihiro Takahashi

Kuvakaappaus fiktiivisestä Hopeanuoli-aiheisesta strategiapelistä Famicom-konsolille

Japanilainen strategiapeli olisi vuonna 1986 ollut erittäin poikkeavaa, mutta sarjassa esiintyvien monituisten hyökkäysten ja taktiikoiden puolesta ei kuitenkaan mahdotonta. Sarjasta on lisäksi olemassa virallinen lautapeli, ja siitä olisi vain lyhyt matka monipuolisemmaksi ja syvällisemmäksi sähköiseksi versioksi.

Ohessa on kuva "ruudunkaappauksesta" fiktiivisestä Hopeanuoli-strategiapelistä Famicomille. Pelissä ohjattaisiin Giniä, Rikiä ja muita merkittäviä sarjan hahmoja vaeltamassa ympäri Japaninmaata tavoitteena kasvattaa armeija pelin lopputaisteluun Akakabutoa vastaan. Strategisia ja taktisia elementtejä peliin toisivat kilpailevat koiralaumat sekä muilta koirilta opeteltavat erikoishyökkäykset. Peli sisältäisi sekä lauma- että kaksintaisteluja. Ohessa on paria peliä varten tekemääni musiikkikappaletta:

Taistelu (WAV-tiedosto)

Rauha (WAV-tiedosto)

Seikkailupeli!

Hopeanuoli-aiheisen seikkailupelin mainosesite (kuva suurennettavissa)

Hopeanuoli-aiheisen seikkailupelin mainosesite - avaa suuremmaksi

Kuka voisi koskaan kuvitella Hopeanuolesta tehtyä point & click -seikkailupeliä à la Monkey Island, Maniac Mansion, Gabriel Knight ja Leisure Suit Larry? Todennäköisesti vain minä, ja siksipä ryhdyinkin pieneen työn touhuun tarjotakseni makupalan mahdollisesta Hopeanuoli-seikkailupelistä. Taiteellisten vapauksien suomia mahdollisuuksia hyödyntäen päähenkilönä toimisi Higashinarusen kylän nimettömäksi jäänyt asekauppias, jonka tavoitteena on kahmia mainetta ja mammonaa Hopeanuolen tapahtumien jälkivaikutuksia hyödyntäen. Keskusteluja, pulmapähkinöitä, tavaroiden poimintaa ja roppakaupalla huumoria – siinä pelin tärkeimmät ainekset.

Pelistä on tehty prototyyppi, josta lyhyt esittelyvideo on katsottavissa täällä tai ladattavissa täältä (MP4-tiedosto, 28 Mt).

– Zinclair